Nettisivut nuorten työpajalle

Palapelin paloja

Nettisivut nuorten työpajalle: oliko ajatus vitsi, vai kenties totinen heitto? Vastaus kysymykseen lienee ollut kuulijasta itsestään kiinni tuona aurinkoisena iltapäivänä kun katselin ikkunasta ulos ja kuuntelin ohjaajien halukkuutta tarttua aiheeseen. Pian kuitenkin huomasimme ideoivamme projektia tositarkoituksella, ja yleinen epäusko oli muuttunut epävarmaksi innostukseksi. Ehkäpä siitä tulisikin jotain?

Mistä siis saimme alun perin moisen päähänpiston? Kahta kuukautta aikaisemmin työpajallemme oli tullut käymään netti- ja blogisivujen tekoon erikoistunut ammattilainen antamaan lyhytkurssin asiasta kiinnostuneille. Kun kurssi oli ohi, heittivät meille ohjaajat kysymyksiä siitä että oliko koko rupeamasta jäänyt mitään mieleen? Emme osanneet antaa selkeää vastausta. Kellään meistä ei ollut juurikaan omaa järkevää ideaa siitä mihin tai miten voisimme hyödyntää vasta-opittuja taitojamme. Vaan olisi ollut sääli että arvokas opetus olisi valunut hukkaan…

Kysymys jäi väreilemään ilmaan vailla vastauksiemme tuomaa lopullisuutta. Meillä oli pieni ryhmä nuoria joilla oli perustavanlaatuinen ymmärrys siitä miten nettisivut saataisiin tehtyä, mediapaja joka pyöri alkuviikon päivinä vailla ohjelmaa, ja työpaja jolla ei ollut kunnollisia nettisivuja joilla tavoittaa kohderyhmänsä. Ei vaadittu kauaa ennen kuin joku laski yhden, toisen ja kolmannen yhteen tuon yllämme leijuvan etiäisen vallitessa. Näin siis varmistuisi ettei kurssista jäisi jäljelle pelkkiä muistoja, vaan saisimme valjastettua orastavan luovuuden hyötykäyttöön.

Tietokoneen näppäimistö

Kuitenkin jo alkumetreillä törmäsimme mitä tahansa projektia vaivaavaan dilemmaan. Kuinka käytännössä jakaisimme roolit? Kulutimme melkein kokonaisen päivän miettiessämme vastausta. Huolimatta siitä, että sivujen tekeminen tulisi olemaan ryhmätyötä, oli kaikille selvää, että joutuisimme jakamaan työt selkeästi, jotta jokaisella olisi oma pieni viipaleensa piirakasta, jota kaikki leipoisivat omilla tahoillaan; parityön tekeminen tietokoneella olisi ollut vaivalloista ja helposti päätynyt tilanteeseen, jossa yksi olisi nähnyt kaiken vaivan ja toinen haukotellut vieressä.

Vastakkaisasetteellisen hajanainen tiimityö vaati osaltaan tiivistä keskustelua ja mielipiteidenvaihtoa nuorten ja ohjaajien kesken, kun haimme sekä vastaanotimme muiden arvioita töiden hedelmistämme. Porukkahenkinen keskustelu oli muutoinkin paras ja luontevin tapa jakaa ajatuksia, pienen ryhmäkokomme luontaisesti sen salliessa. Tämä myös helpotti monia ongelmanratkaisua vaativia tilanteita: jos yksi meistä törmäsi ylitsepääsemättömään ongelmaan tai luovan energian puutteeseen, oli yleensä muilla joko ehdotuksia tai inspiraatiota jaettavaksi.

Koskapa projektikin oli varsin ennenkuulumaton, vaati se työkaluikseen yhtälailla uudenlaiset lähestymistavat. Yksi näistä oli projektinhallinta-tekniikka, nimeltään Scrum, jota käytetään myös oikean maailman yrityksissä ja korporaatioissa lähinnä ohjelmistokehityksessä. Tällä konstilla selkeytimme työnjakoa itsellemme ja annoimme muutoin abstraktille työnkuvalle konkretiaa ja selkeyttä. Muokkasimme (tai karkeammin ilmaistuna ‘kannibalisoimme’) tätä tekniikkaa yksinkertaisemmaksi ja sopivammaksi omiin tarkoitusperiimme.

Käytännössä Scrumin muokkaus työpaja-versioksi tarkoitti ison taulun tekemistä seinälle, johon kiinnitimme post-it -lappuja ja niihin kirjoitimme erinäisiä palasia projektista. Tämän päämäärä oli purkaa isoa mörköä pienemmiksi palasiksi, jotka olisi helpompi käsitellä, ja selkeyttää roolinjakoa sen varalta jos joku olisi poissa ja projekti etenisikin poissaolon aikana. Lappuihin merkittiin tekijän lisäksi osa-alue projektista, ja tehtävänannon etenemisen mukaan sitä siirrettiin asianmukaisesti joko To Do-, In Progress-, tai Finished-osioon. Kaikenkaikkiaan tekniikka yksinkertaisti monimutkaista työtä, ja antoi selkeyttä utuisempiin päiviin.

Kuva Nuorten Työpajan 'Scrum'-projektitaulusta

Projektin loppuun saattamisella oli myös hyödyllisiä sivuvaikutuksia. Opimme tiimityötä, roolinjakoa ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, joihin lukeutuvat yllättävän pienetkin oppitunnit siitä, kuinka tehdä työtä ryhmässä tai itsenäisesti. Voisiko siis sanoa, että muutuimme ihmisinä fundamentaalisesti tai kolossaalisesti tämän urakan myötä? Ei oikeastaan. Mutta on hyvä pitää mielessä että aivan kuten nettisivujenkin teossa, jopa pienillä muutoksilla on kauaskantoisia vaikutuksia.

Jälkikäteen ajateltuna voisi sanoa että nettisivujen tekeminen on ollut kuin jonglöörausta tietämättä pallojen lukumäärää; kuin palapelin tekemistä keskeltä aloittaen ilman että on kaikki palat olisivat kasalla, tai ilman minkäänlaista tietoa siitä miltä kuva kokonaisuudessaan näyttää. Tämä opetti tiimityön lisäksi paineen- sekä virheidensietokykyä, jotka ovat niin ikään tärkeitä oppeja.

Huolimatta ehkä ajoittain sekavasta mutta päättäväisestä matkastaan on ollut ilo puksuttaa eteenpäin tässä junassa, ja katsella ikkunasta ohikiitäviä outoja ideoita tai keksintöjä jotka ovat tarttuneet matkaan; yhteistyötä ja yksilösuorituksia. Lopuksi voinen todeta että vaikka meitä suomalaisia on vaikea saada ylistämään omaa panostamme, lienee se kuitenkin tällä haavaa ihan paikallaan: hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Palapeli, josta puuttuu pala